Monthly Archives: maaliskuu 2015

SAMKilla 24/7

Tiedepuiston kampuksen 24H-aluetta voi hyödyntää opiskelutehtävien tekoon tai vapaa-ajan viettoon myös iltaisin ja viikonloppuisin. Kampukselta löytyy iso tietokoneluokka, valokuvausstudio ja kuntosali. Klo. 17.00 koulun ovet menevät lukkoon, jonka jälkeen niistä pääse vain kulkukortin avulla sisään. Myös tietokoneluokan, kuntosalin ja studion ovista pääsee kulkukortilla. Iltaisin klo. 21.00 hälytysjärjestelmä kytkeytyy päälle, joten ennen sitä pitää käydä leimaamassa itsensä ulos ja takaisin sisään, mikäli haluaa jatkaa töitään ilman ikäviä ja kustannuksekkaita seurauksia. Kulkukortin saa vahtimestarilta maksutta.

 

Tietokoneluokka
Tietokoneluokka käsittää 48 kappaletta tietokoneita, joilla on lähes kaikki ohjelmat, mitä opiskelussa muutenkin käytetään. Lisäksi luokassa on useampi skanneri ja iso tulostin. Opiskelijoille on myös varattu tulostusbudjetti. 15 euron edestä voi lukuvuoden aikana tulostella mielensä mukaan. Koulun kirjastosta voi ostaa lisää tulostuskertoja, mikäli annettu budjetti kuluu loppuun.

20150306_120714

 

Studio
Studiosta löytyy hyvien kuvien ottamiseen tarvittavaa välineistöä, kuten muutamia lisäsalamoita kameralle ja valaistukseen erilaisia varjoja. Kuvien taustaksi on tarjolla mustia ja valkoisia paperisia ja kankaisia vaihtoehtoja. Rekvisiitat pitää hankkia itse. Koululla on muutamia järjestelmäkameroitakin, joita saa opiskelutehtäviä varten tarvittaessa lainaksi maksutta. Kameroita lainaa koulun viestintäosasto, joka löytyy ruokalan läheisyydestä.

20150323_105005

 

Kuntosali
Naisille ja miehille on omat suihkulliset pukuhuoneet lukollisilla kaapeilla varustettuna. Kuntosalilta löytyy monipuolisesti eri lihasryhmille tarkoitettuja laitteita, sekä aerobiseen harjoitteluun pari kuntopyörää, crosstrainer ja juoksumatto. Myös irtopainoja on kattava määrä laitteiden lisäksi.

20150306_121015

Minne sitä muuttais?

Teksti ja kuvat: Tiina Miettinen Jos tulet toiselta paikkakunnalta Poriin opiskelemaan, voivat Porin paikat ja kolkat olla sinulle tuiki tuntemattomia. Silloin on vaikea lähteä tekemään päätöstä siitä, minne kannattaisi muuttaa, millaisia palveluja missäkin sijaitsee ja missä on nimenomaan opiskelijoille suunnattuja … read more

Ohjeita opiskelijalle

  Luo uusia ystävyyssuhteita ja kontakteja eli verkostoidu Opiskeluaikana saaduista ystävistä ja kontakteista on hyötyä työelämässäsi kun mietit mistä haet työpaikkaa tai yhteistyökumppania. Opettele opiskelijanumerosi ja – tunnuksesi ulkoa Jokaiselle SAMKin koneelle kirjauduttaessa sinun on muistettava tunnuksesi, muuten et pääse … read more

Kuusi vinkkiä, jotka auttavat sinua jaksamaan paremmin

Pyri nukkumaan 7-8 tuntia yössä Kaikilla meistä on yksilöllinen unentarve, mutta keskimäärin aikuisen ihmisen tulisi nukkua 7-8 tuntia yössä. Mene siis nukkumaan sellaiseen aikaan, että pystyt nukkumaan yönaikana noin kahdeksan tuntia. Kannattaa pitää nukkumaanmenoaikoja säännöllisinä, se helpottaa nukahtamista ja heräämistä. … read more

Elämää opiskelijabudjetilla

Opiskelijabudjetilla eläminen ei yleensä ole helppoa ja rahan käyttöä on mietittävä tarkkaan, koska opintotuki ei päätä huimaa. Listasimmekin vinkkejä, joita voit hyödyntää säästämisessä.   Kirpputorit Kun huomaat tarvitsevasi jotain uutta, esimerkiksi vaatteita, huonekaluja tai vaikka keittiövälineitä, on aika suunnata kirpparille. … read more

Julkisella SAMKiin

Teksti ja kuva: Timo Rantanen Auto ja sen tuomat kulut ovat monen opiskelijan kukkarolle turhan suuri panostus. Kampukselle on silti syytä mennä tavalla tai toisella. Käveleminen tai pyöräily on liikunnallisesti paras vaihtoehto, mutta joka päivä ei näin välttämättä opinahjoon jaksa … read more

Hyppää haalareihin – sammakot vauhdissa kävelykadulla

Teksti: Senni Valiola Kuvat: Senni Valiola ja Eini Koirikivi Opiskelijahaalarit Haalarit ovat opiskelijoiden virallinen univormu. Niistä kanssakulkijat tunnistavat opiskelijan. Haalarit jalassa voit esimerkiksi kontata kävelykadulla, eikä kukaan ihmettele, sinähän olet opiskelija. Pääasiassa haalareita käytetään opiskelijatapahtumissa ja bileissä. Historia Opiskelijahaalarit ovat … read more

Harjoittelemalla taloushallinnon ammattilaiseksi

Teksti ja kuva: Emilia Santala Julia Sulin opiskelee kolmatta vuotta Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Suuntautumisvalintaansa taloushallintoon hän on ollut tyytyväinen. Opintoihin kuuluvan viiden kuukauden mittaisen pakollisen harjoittelun Julia suoritti kirjanpitoyritys Birgit’s Net Accountingissa. Kriteerit täyttävän harjoittelupaikan löytäminen oli Juliasta suhteellisen helppoa, eikä … read more